880300.jpg

Hyvin urallaan edennyt sukulaispariskunta sai toisensa viime viikonloppuna. Jo edellisen häälahjan kohdalla tuli selväksi, että tätä paria on hyvä muistaa perusasioilla. Tavaraa heillä on jo paljon ja lisää on mahdollisuus hankkia, jos tahtoo. Tavallinen tavara siis häviäisi kaiken muun tavaran joukkoon. Sitä paitsi, villasukat ovat yksi maailman parhaista asioista. Minun kokemuspiirissäni ne ovat pelastaneet todella monesti. Ja tässä tapauksessa ei mitään diskreettiä, kunnolla väriä ja tekstuuria!

914601.jpg

Ostin sukkiin minulle vierasta Onlinen Supersocke 100, tropic - color. Noiden värien vuoksi myönnyin tekemään minulle liian ohuesta langasta. Kuvassa vasemmalla on morsiamen sukat, joista ensimmäisen tein 3 mm:n puikoilla ja totesin, ettei se suunnitelma toimi. Purin siis ensimmäisen pitkän polvisukan, jonka olin sukan suusta aloittanut ja aloitin kaksinkertaisella langalla sukan kärjestä. Rupesi sukkien tekeminen taas luistamaan ja sukkia syntyi päivätahdilla. Oli syytäkin, sillä aika alkoi käydä vähiin. Ei pitäisi tehdä lahjoja tiukalla aikataululla vieraasta langasta. Hyvä kuitenkin tuli. Parilta itseltään en ole vielä kommentteja saanut. He ovat paratiisin lämmössä, jossa tuskin näille sukille on käyttöä.

914599.jpg

Yhteisen liiton, jos minkä pitäisi olla kestävää kehitystä, niinpä minun lahjan käärenikin on uudelleen  hyödynnettävä ja itse tehty. Pikkuinen kassi on tehty Suuren käsityön 6-7/ 07, Kassi ovistopparina- ohjeella. Todella huono ohje. Sillä ohjeella ei olisi kassia tullut. Aivan kuin tuota ohjetta ei olisi testattu ollenkaan. Se on selvästi kirjoitettu ihmiselle, joka tietää entuudestaan mitä tekee ja mihin ohjetta siinä tapauksessa edes tarvitaan. Tähän sarjaan kuuluu myös muita ohjeita, jotka voi toteuttaa kierrättämällä, mutta toimitus ei kuitenkaan ole kierrättänyt, vaan on ostanut trendikkäitä kankaita artikkelin toteuttamiseen.

914600.jpg

Näin siis aukesi minunkin kohdaltani Sukkasato ja lisää on tulossa!