Lasten leikkeihin kuuluu oleellisena osana tyttö ja poika tyypit, joten Kurnu- tyttö synnytti tarpeen myös poikasammakolle. Siispä neuloja puikoihin ja poika alulle.

935506.jpg

Sammakko on tehty Anu Harkin, jo tutuksi tulleella ohjeella (Suuri käsityö 05/07, Sammakkokaveri). Vasta nyt käytin ensimmäistä kertaa myös Harkin pääkallokuviota. Eihän pojalla nyt voi olla mitään kukkia tai sydämiä selässään. Tämäkin sammakon silmät ovat omaa tuotantoa Cernit- massan avulla.

935507.jpg

Se nimettiin Loikaksi ja sammakoiden biologisten lainalaisuuksien mukaan se on tyttösammakkoa kokkaampi. Vajaa Novitan Cocos- kerällinen tähän kaveriin upposi. Avuksi täytyi ottaa myös Kurnusta jääneet jämät, jotta tämäkin otus sai tarpeellisen määrän varpaita sekä ruskeaa Malibua kirjailuun. Loikalle maistui lähes kilo kuivattuja herneitä ja koipien liittymäkohta täytyi taas kursia umpeen. En siis edelleenkään osaa välttää koipien yhdistämisestä syntyvää reikää.

935574.jpg

Mikäs muu olisikaan syntynyt tyttö ja poika sammakon leikkiin saamisesta luonnollisemmin, kuin tarve pikkusammakosta!