Lapsuuden ystäväni sai pikkuisen tytön loppukeväästä ja tahdoin muistaa uutta äitiä sekä tulokasta myssyllä & tossuilla. Varastoista löytyi Novitan Woolia sekä väreihin sopivia koristeita. Kukat ostin lähes vuosi sitten Sinellistä. Huopahelmiä huovutin töissä, pikkutyttöjen kanssa, viime keväänä. Helmien huovutus koneessa onnistui mukavasti, mutta siihen kyllä tarvitaan sukkahousuja ennemmän kuin yhteenkään Pirkka- niksiin. Huopanen toimi aivan kuin Novita lupasi sen toimivan.

Vaatatus muuttuu yllätävän paljon autoilun myötä. Alkuvuodessa tähän taloteen hankittiin auto. Auto, joka on vettäpitäväjä sekä tuulen kestävä. Enää ei siis tarvitse varautua kaikkiin mahdollisiin sääoloihin tai veden olomuotoihin. Auton kylkiäisenä tuli hyvin autoiluun soveltuva takki. Muilta osin takki onkin osoittautunut käyttökelpoiseksi, vain väri tai siis sen puute on tuntunut vaikealta. Musta ei kuulu nimittäin Typyn väriasuoraan.

Ilokseni olen saanut todeta, että perheeseemme on tulossa latinalaista väriä, valtavasti elämäniloa ja sympatiaa. Tämä vaati siis tiukkoja toimenpiteitä neulojalta, joka teki vakaita lupauksia vuoden vaihteessa. Tuon ihmisen pikkuiselle lapsenlapselle oli saatava myssy, vaikka lupaukset joutuivatkit heti venytykseen. Jo aikaisemmin yrtin toimittaa ommeltua kassia hänelle, mutta matkaajaan repussa ei ollut tilaa.

Hurahdus kävi ja siitä pitäen on ollut puuhia huopaisia. Erotuksena blogia edeltäneeseen hurahdukseen, on rungoista syntynyt tasaisia sekä sopivan muotoisia. Ilmassa on ollut myös ahneutta. Ei ole enää riittänyt tasainen pinta huopaisa. Typy on tahtonut koristusta kukkaa, koukeroa ja kimallusta.

Tarvitsin tämän tontun myös työvälineeksi, vaikka alusta asti sen oli määrä koristaa kotiani joulun ajan. Huikeimmissa suunnitelmissa näitä tonttuja oli kaksi; tyttö ja poika. Yhden nyt kuitenkin toteutin ja voi sitä pienten tyttöjen rakkauden määrää, minkä tottu sai osakseen. Ja toisaalta sitä kutkuttavaa pienten poikien epäilyä tontun todellisesta luonteesta ja tontun tehtävien suorittamisesta.


Neulo itse pehmeät lelut kirjan hankinnasta on jo aikaa. Silloin se oli pakko saada. Siinä on hurmaavan koiran malli, johon törmäsin Neuleolympialisten aikaan (siis kaksi vuotta sitten) jossakin blogissa. On kirjassa mainio possu, joka on pitänyt toteuttaa jo kahtena jouluna. Ehkä ensi jouluna sitten... Lopulta kirjan "mollamaijamalli" muokkautui Tuulantei- tontuksi. Mallit ovat kyllä varsinainen silppusirkus. Nukkekin olisi pitänyt toteuttaa erikseen etu- ja takakappalleesta. minä tietysti neuloin ja sovelsin pyörönä. Kirjan hohto vaan himmenee, kun täytyy kovasti soveltaa. Soveltamisesta tekee vaikeaa kaavakuvien puuttuminen.

Olen oppinut läksyni. Aloitin ajoissa. Eikä tullut kiire neulelahjojen kanssa. Jouduin vain keskelle suurta sisäistä väittelyä tavaralahjojen puolesta ja vastaan. Täällä lansimaissa, kun tavaraa riittää. Pitääkö sitä määrää vielä lisätä? Nämä kysymyksen nousivat esille erityisesti silloin, kun en löytänyt perustetta kyseisen lahjan tarpeellisuudelle (ainakaan saajan näkökulmasta). Minusta villasukat ovat aina tarpeelliset, mutta ei kaikkien mielestä. Lahjojen kääreet olin jo vaihtanut tekemiini suuriin tai pieniin "vastalause muovikasseille" kasseihin. Pyrin vielä tekemään kauniita pussukoita. Itse, kun en mainittavammin ole teepaita, muki, kassi, jne. huumorin ystävä. Selvää oli siis, että hyödyllistä , mutta kauneudesta ei tingitä. Lopulta ratkaisu tähän suureen debattiin tuli, kun äidin vanha ompelukone sanoi sopimuksensa irti ennen viimeisiä saumoja. Täydensin siis lahjapussejani  palvelulahjakorteilla sekä Erilaisilla lahjoilla kolmanteen maailmaan.

    Tuota pohdiskelua seurasi myös muutma muu käsityöelämääni muovaava päätös. Ompelussa olen vielä niin noviisi, etten jatkossa anna lahjaksi aiemmin testaamattomia tekeleitä. Se kiire ja stressi mikä seuraa pilottiprojekteista on tarpeetonta. Ja lähes sata erilaista neulejuttua olen paketoinut lahjoiksi viimeisen kahden vuoden aikana, joten tänä vuonna keksityn oman mallistoni uusimiseen. Projekti on alkanut lupaavasti aloitetulla sukkaparilla ja villatakilla, mutta takkuilee jo. Isä kyseli, josko voisin tehdä yhdet vauvantossut hänen seuraavan matkansa tuliaispussiin. Ohjeenkin olen jo bongannut Dropsista... Mitään käytännöntoimia en päätökseni pyörtämiseksi ole kuitenkaan tehnyt.

En löytänyt sopivaa mallia paksummalla langalla toteutettaville pitsisukille, joten päätin loihtia oman mallin. Alunperin olin kaavaillut näitä puuvillalangasta tehtyjä sukkia kesälahjaksi. Tehdessäni ryhdyin kuitenkin empimään, tilaisuus antaa lahja meni ja yksinäinen sukka sai odottaa pariaan useampia kuukausia. Lopulta päätin palkita itseni näillä mielestäni onnistuneilla sukilla Kyllä tuli vauhdilla valmista!

Syksy voi ilahduttaakin. Moni on taas löytänyt Cousteau- pipomallini ja on ollut ilahduttavaa käydä katselemassa verkossa levittäytyvää pipogalleriaa ja kommenteista voi lukea, että muutamista joulupaketeistakin löytyy tänä jouluna pipo Cousteaun jalan jäljissä. Kyllä meidänkin perhepiirissä ainakin yhdestä paketista kääriytyy Cousteau- pipo. Se on toivojan mukaan just hyvä. Tämä neuloja tosin kaavailee myös Mme Cousteau- pipon luomista.

Neulomiskelpoiset miestenneuleet ovat harvassa. Sellainen, kun kerran löytyi, niin täytyihän se Mielitietylle toteuttaa. Ensin haaveilin, etsimme oikeaa lankaa sekä oikeita värejä kolmisen kuukautta. Ja lopulta en edes päätynyt yhdessä valittuihin väreihin tai lankaan, kun tielleni osui Onlinen Clip. Valintaa ohjasi myös saatavuus. Kevät huumassa olisin nimittäin tehnyt kesätaivaan sinisen beigellä maustettuna.

Sinistä ei ollut tarpeeksi, joten keikautin suunnitelman viimehetkellä ja ilmeisen hyvään suuntaan, sillä tuo sininen on kuulemma ainoa asia, joka ei mielitietystä suoraan tuntunut todella hyvältä. Malli, beige ja langan valoa taittava olemus ovat meidän molempien mieleen. Nyt neuloja tahtoo itselleen samanlaisen paidan. Tosin raglan ratkaisulla. Valitettavasti Clippiä ei ole enää saatavilla.

 

Ystävän synttärit olivat jo puolitoista kuukautta sitten, mutta vasta nyt minulla oli mahdollisuus ojentaa tämä lahja. Yleensä lahjojen keksiminen ei ole minulle vaikeaa. Tällä kertaa oli toisin. Johtotähtinä olivat vain värit ruskea ja vaaleanpunainen. Hän ei juurikaan käytä koruja ja minä halusin tehdä koruja. Täytyi siis tehdä niin sopiva koru, että sitä tulisi pidettyä vanhoista tavoista huolimatta. Ja jos ei muuta, niin pienille laukuille on kuitenkin paikkansa ainakin kesämekkojen kaverina sekä kestävänä kääreenä.

Tarvitsin hyvälle esimiehelleni läksiäislahjan. Halusin tehdä jotakin itse. Tulin ajatelleeksi työpäikanvaihtoon liittyvää rimakauhua. Sehän voidaan kääntää englanniksi cold feet. MIkäpä kylmiin jalkoihin paremmin auttaisi kuin villasukat. Jotenkin olin vielä ymmärtänyt, ettei heidän perheessään ole sukankutojia, joten sukille saattaisi olla käyttöä. Olin myös kuullut tämän henkilön suoriutuneen hyvin Peppi Pitkätossun roolista ja muistin jättiraitalangat varastoni katköissä. Näin syntyivät siis Raitasukat rimakauhuun.

Lasten leikkeihin kuuluu oleellisena osana tyttö ja poika tyypit, joten Kurnu- tyttö synnytti tarpeen myös poikasammakolle. Siispä neuloja puikoihin ja poika alulle.

Hyvin urallaan edennyt sukulaispariskunta sai toisensa viime viikonloppuna. Jo edellisen häälahjan kohdalla tuli selväksi, että tätä paria on hyvä muistaa perusasioilla. Tavaraa heillä on jo paljon ja lisää on mahdollisuus hankkia, jos tahtoo. Tavallinen tavara siis häviäisi kaiken muun tavaran joukkoon. Sitä paitsi, villasukat ovat yksi maailman parhaista asioista. Minun kokemuspiirissäni ne ovat pelastaneet todella monesti. Ja tässä tapauksessa ei mitään diskreettiä, kunnolla väriä ja tekstuuria!

Mielelläni olen jatkanut pienten sammakoiden sarjaa. Sammakoista tulee mieleen kesäisen Ranskan loman sympaattiset kurnuttajat. Konsertti alkoi, kun päivä sammui. Kuorolaulu alkoi ja päättyi selkeässä yhteisymmärryksessä. Kukaan ei sooloillut.

Tämän idean inspiraatiosta kiitos menee Anu Harkille, joka innoitti minut raitojen tekoon viime keväänä Suuren Käsityön palstallaan. Hän kehottaa käyttämään värejä mielialan mukaan. Värien mielivallalla, tosin jämälankarajoituksella toteutin tämän pelottavaakin pelottavanamman luikertelijan. Eikä iloisempaa jämälankaprojektia voisi minusta ollakaan.

Tämän hetkinen keskeneräisten neuleiden vuori vaati vielä toisia välisukkia ja sopivasti tarvekin ilmaantui. Pikkusukilla on minusta sopivaa kiittää. Ja kiittämisen aihetta siis ilmaantui. Sukat on siis ajateltu extremeseikkailijalle. Ne ovat varrettomat, joten kulkevat kevyesti pienessä tilassa ja lämmittävät päivän seikkailleita jalkoja mukavasti.

Kesähäitä on runsaasti, eikä tässäkään blogissa tuolta teemalta vältytä. Lapsuudenystäväni häistä on kyse. Olen tietysti todella onnellinen hänen puolestaan, vaikka en juhlinnassa osallisena olekaan ja halusin muistaa tätä pariskuntaa jollakin tapaa. Mielestäni villasukat on kelpotapa. Niitä tarvitsee aina ja ne voivat toimia varalämmittäjänä, jos puoliso ei ole tuohon tehtävään saatavilla. Vielä toisetkin sukat aion tänä kesänä neuloa syksymmällä avioituvalle, sukuun kuuluvalle, uraohjuspariskunnalle. Lämmittää ne sukat uraohjustakin. Uudet toimistot saattavat olla kovinkin viileäksi ilmastoituja.

Tätä takkia on tehty todella hartaasti. Välillä se on muhinut kuukausia omassa limessään. Aloitin siis takin vuosi sitten alkutalvesta ja suunnittelin siitä uutta kevätneuletta. Sellainen, ja hyvä siitä tulikin, mutta vasta seuraavaksi kevääksi.

Tämä projektihan alkoi jo viime syksynä, kun perään kuulutin saman väristä, Novitan Nallen paksuista lankaa Mummin tekemien sukkien uudelleen teritykseen. Väri tarpeeksi läheltä löytyikin.

Sain yhdeltä Nuttusista lahjaksi lankalahjakortin suosikkikauppaani Vihreään Vyyhtiin ja lahjan annon yhteydessä painotettiin, että ostat nyt sitten jotakin itsellesi. Eebenpuupuikkovalikoima karttui yksillä pitkillä ja yksillä suorilla puikoilla ja sen lisäksi valitsin 200 grammaa kahta eri vihreää Onlinen Champpiä. Toisista vihreistä tuli se aiemmin esitelty Lenkkipipo, joka sai pihatalkoissa lempinimen Karviaismarja. Aika osuva lempinimi onkin. Ja toisesta tahdoin tehdän jotakin iloista ja ihanaa.

Tästä keväästä näyttää kaikkien odotusten vastaisesti tulevan sukituskevät. Näköpiirissä on vielä ainakin neljät sukat lähinnä ystävilleni. "Jokainen päivä on ystävänpäivä"- teemalla.

Eräs Tanssikaveri hyvin kainosti esitti toiveen jostakin neulotusta. Hän ehti peruakin sen lähes saman tien hienotunteisuuttaan. Hän on antanut jo aiemmin ymmärtää väriskaalansa koostuvan mustasta ja harmaasta ja kerran hän perusteli lempivärejään toteamalla edellä mainittujenkin olevan värejä. Tottahan se onkin ja siitä siis sukille nimi. Jo viime syksynä ihailin Uhoavan Gnun Raitasukkia ja nyt oli oiva tilaisuus hyödyntää tuota mainiota raidoitus ideaa. Sukka on tehty kärjestä ylös. Kuikas muutenkaan sukkia voisi tehdäkään!? Ja kolmas pari onnistuneita tiimalasikantapäitä. Varovasti voitaneen puhua jo kirouksen hellittämisestä.

Ei siitä piposta nyt tullut vihreää. Purin pipoa vähän kavennusten alalpuolelle ja aloitin valkoisella joka raidalla levenevän raidoituksen. Vihreät raidat saivat säilyä saman levyisinä. Raidoituksen myötä piposta tuli nimensä mukainen.

Pipot kuuluvat suosikkineuleisiini, sillä ne valmistuvat kokonaan yhdestä palasta neulomalla. Jälkeenpäin ei tarvitse tehdä peukaloita tai ommella saumoja jne. Suunnitteilla oli joka tapauksessa ainakin yksi pipo, joten Pipoviikolle osallistuminen tuntui kovin luonnolliselta.

Aikaa kului koko setin valmistamiseen kuutisen tuntia. Lapasten malli on perusmalli. Silmukkamääriä tarkistelin  Modan 6/04 kuvitetusta lapsen ohjeesta. Mittoja ja määriä täytyi vähän tarkistella, kun kyseessä ovat lahjalapaset.

Suloisen pehmeää lankaa. Se liukuu käsiä silitellen sormien ja puikkojen lomassa. Täydellinen pipolanka. Ei taatusti kutita herkkähipiäsimpiäkään ja on kuitenkin villainen ja lämpöinen. Se on Onlinien Kim. Siinä on 75 % Merinovilla (extrafein) ja 25 % silkkiä. Tähän pipoon lankaa kului 53 g. Ja lanka on hankittu Vihreästä Vyyhdistä, joka on palvellut minua aina oivallisesti, mutta erään nuttusen kokemus oli aivan päinvastainen. Ehdoton talven suosikkilankani. Siitä on tulossa Pukinkonttiin muutakin.

Idean tähän neuleeseen sain Anu Harkin Puikoissa!- kirjasta. Tosin kirjassa pussi oli toteutettu villalangasta ja omani on puuvillasta. Värit ja yläreunan muutokset ovat myös omiani. Värit ole osoittain valinnut päästäkseni eroon langan jämistä. ja pääsinkin. Napit ovat myös omaa käsialaa ja suunniteltu miehelle, joka viihtyy metsässä.

Pipo sai nimensä herkullisesta väristään. Se on kuin pilvenhattara. Se valmistui jo 1.6.2006. Mielitietty halusi kesäpipon ja tällaisena kuumana kesänä sille onkin ollut kovasti käyttöä. lankana käytin Novitan Tenneseetä, joka kuuluu edelleen ehdottomiin suosikkeihini. Käytin 4 mm:n bambupuikkoja. Pipo on tehty Knittyn Tychys- mallilla, jolla tein Räppipipon aikaisemmin keväällä. Malli on hauska ja pipoista tulee tukevia ja napakoita. Pipoahan neulotaan pystysuunnassa. Tein pipon 42 s, mutta silmukoita olisi saanut olla 46 s. ja pystyraidoitusta olisi pitänyt jatkaa 20 s:n saakka 24:n sijaan.


    Mielitietystä pipo oli kuitenkin hyvä, enkä saanut purkaa sitä ja aloittaa alusta. Se ei saanut erinomaista arvosanaa, mutta ehkä seuraava pipo jo saa. Tämän pipon pinta oli erityisesti Mielitietyn mieleen ja hän toivoi slipoveriaan samalla aina oikeiden silmukoiden pystyraita idealla.

Nyt on sitten yksi ylimääräinen hiha. Tein laskelmat, mittasin neuletiheyden ja käytin silmukka merkkejä. Silti hiha on liian kapea. Neuletiheys on tihentynyt, vaikka puikot ja lanka on sama ja olen miltei varma, että neulojakin...


    Ei auta muu, kuin aloittaa hiha alusta. Ainakaan toistaiseksi en pura tuota valmista hihaa. Lankaa on ainakin laskelmien mukaan riitämiin, vaikka jätän tuon hihan purkamatta. Siitä saa vaikka yhteen sopivan laukun. Väritystä muutan hiukan. Nyt kun se on mahdollista. Olisi kai ollut liian raidallinen, kun ei tule tämän raitafriikin käyttöön. Ja teen hihat pyöriöön asti pyöröpuikolla. Nyt alkaa tulla ihan tosissaan kiirekin.

    Tällaiset takaiskut eivät ole mitenkään omiaan pitäytymään päätöksessä tehdä keskeneräiset valmiiksi. Eilen tosin sain ommeltua hyvän matkaa eteenpäin kesämekkoa, joka on ollut tekeillä kaksi vuotta. Kohat aletaan olla siinä pisteessä, että tarvitaan tekemisen ilon palautus projekti. Jotakin ihan mielettömän hauskaa. Onko kennelläkään ideoita?

   


    Kämmekkäät eivät olleet mikään yllätyslahja, mutta tuntuivat olevan mieluiset ja ystäväni ihmetteli kovasti, miten nopeasti olin saanut ne aikaiseksi. Ilmeisesti hän oli varautunut odottamaan seuraavaan kesään.

    Hieman vähempi silmukkamäärä olisi ehkä vielä tarkemin vienyt kohti täydellisyyttä. Näistä kämmekkäistä ei ollut tarkoitus tulla, eikä myöskään tullut, ihonmyötäiset, mutta aavistuksen kireämmät ne ehkä olisivat voineet olla. Alkuperäinen ajatus oli tehdä peukalosta saman mittainen kämmenreunan kanssa ja nirkkoreunus, mutta peukaloa tehdessäni se ei enää vaikuttanut hyvältä ajatukselta. Peukalo pitäisi tehdä hieman toisin, jos siihen nirkkoreunuksen haluaa.

    Laukun mallin on täysin oma. Se on neulottu laukun suusta pohjaan ja kavennettu erään pipon kavennuksilla. Laukun suuhun tein 2 oikein yhteen, langankierto ja 2 oiken reijityksen nyöriä varten. Laukku syntyi tehdessä intuition avulla. Alunperin olin suunnitellut virkkaavani ruutuja, kun virkkaus ei ole minua innostanut päädyin neulomaan raitoja. Kassiin oli pakko saada vielä vuori, kun SirpaLeella oli niin kivan näköinen vuori kassissaan. Päädyin kuitenkin varastoista löytyvään yksiväriseen. Laukku on neulottu The Cotton Gardenin Ericasta 4 mm:n bambusukkapuikoilla. Lankaa kului 64 grammaa. Osoien ja vuorin kiinnityksen tein opelukoneella.


    Vielä, kun kesäkassille löytyisi koti, niin tämä tarina olisi saanut vaikeuksista huolimatta onnellisen lopun.

Tapasin joitakin viikkoja sitten aivan hurmaavan pienen neidin ja ajattelin, että voisin tehdä hänelle pienet prinsessasukat. Sellaiset, pikkuiset, kun tulevat niin nopeasti. Ullassa oli niihin hyvä mallikin ( Pitsiset sydänsukat ). Tosin ei minulla ollut minkään näköistä käsitystä lapsen jalan koosta, joten arpomiseksihan se meni jo alkumetreillä. Ajattelin muokata kokoa käyttämällä suurempia puikkoja, mutta välttyisin laskemiselta.


    Nopeastihan se ensimmäinen sukka valmistuikin. Tiimalasikantapään kanssa edelleen samat ongelmat eli vasemman reunan reikä. Tosin toisen sukan kohdalla selvisi mistä se johtuu ja seuraavalla kerralla osaan kokeilla muutamia uusia konsteja. Toinenkin sukka eteni mukavasti lähes kärkikavennuksiin saakka, jolloin rupesin mittailemaan sukkia keskenään ja jouduin toteamaan varsien olevan selkeästi eri mittaiset. En tiedä kuinka se on mahdollista, kun minulla oli selkeä ohjekin, mutta niin vain oli. Tarkempi tarkastelu paljasti myös toisen tyytymättömyyden aiheen. En ollut tyytyväinen jälkeen, koska olin käyttänyt liian isoja puikkoja. Siltä istumalta purin sitten molemat sukat ja siirsin nämä pienen neidin sukkasuunnitelmat jonnekin tuonne joulun tienoille.

    Johtunee muista kiireistä ja väsymyksestä, mutta neulomiseni on ollut viime aikoina voittopuolisesti purkamista. Joten projektini etenevät hitaanlaisesti. Lisäksi olen päättänyt, etten erästä tuliaisprojektia lukuunottamatta aloita uusia projekteja, ennen kun alkaa syntyä jotakin valmistakin vaihteeksi.

Sopivaa ohjetta neulotulle kesäkassille ei löytynyt. Virkausmalleja olisi kyllä ollut pilvin pimein, mutta nyt ei pysty virkkaamaan. Ei vaan pysty. Ryhdyin siis tekemään tätä lahjaksi tulevaa kesäkassia virheestäni oppineena hyvissä ajoin. Raidallisesta laukkuosasta tuli mielestä oikein vekkuli. Kokokin on hyvä. Laukun sulkemiseksi tein sen yläreunaan pitsikierroksen, johon nyöri on hyvä pujottaa. Haluaisin laukkuun n. puolitoista metrisen hihnan.

    Hihnan kohdalla purkuajatukset sitten alkoivat pulpahdella pintaa. Hihna ei toimi ja tekee jotenkin koko kassista kurjan. Tämä on täysin selvää, kun hihnasta on neulottu noin kolmannes. Hihnassa on palmikko ja kaikki, mutta ei se vaan ole hyvä. Mikä siis neuvoksi? Mistä hihna? Vai pistänkö koko homman purkuun?

    Tätä tilannetta ei yhtään helpota se, että aloitin tämän kassin rinnalla toisen laukun itselleni. Se malli on todella vekkuli, mutta ei taida olla oikein lahjan vastaanottajan tyyppinen ja toisekseen, epäilen ettei nuo hyviksi todetut raidat oikein istuisi tuohon toiseen malliin.

Pikkuveljellä on synttärit ensiviikolla ja hän, jos joku on pipoihmisiä. Nähtyäni Knittyn Tychus- mallin Lauran blogissa oli selvää, että siitä tulisi Räppipipo synttärilahjaksi. Värityskin valikoitui jotenkin luonnostaan retro- ekohenkiseksi. Malli on niin mainio, että varmasti käytän sitä jatkossakin. Seuraavaksi todennäköisesti Mielitietyn kesäpipossa, josta tulee yksivärinen. Kappale valmistui jo lähes viikko sitten, mutta sauman ja päättelyn tein vasta tänään.

    Pipo on Sandnesin Mandarin Petitistä. Se on neulottu 3 mm:n bambusukkapuikoilla. Malliin tarvittiin vain kaksi puikkoa, mutta sukkapuikot olivat työhön omiaan niinkin. Lankaa kului kaikkiaan 44 g. Sitä jäi siis reulusiti yli. valkoisen ja viheän 50 g:n kerän lisäksi laatikossani on veilä yksi iskemätön kerä vihreää. Alunperin nimittäin kaavailin, että olisin tehnyt pipon kaksinkertaisesta langasta. kaavailin tuohon kaksinkertaiseen pipoon tekstiäkin, mutta Saba- pipon jälkeen totesin vierastavani  myös tekstattujen vaateiden tekemistä, en vain niiden pitämistä.


    Miellyin siis tähän Tychus- malliin. Tosin suosituslankana oli akryylilanka, johon en kyllä koskisi. Voi olla, että kyseessä oli kielimuurikin, mutta ensisilmäyksellä ymmärsin, että pipo tehdään erillisistä kaitaleista, jotka lopuksi yhdistetään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan pipoon tulee ainostaan yksi sauma. Knittyn mallissa kappaleita on viisi, mutta Räppipipossa niitä on vain neljä. Halusin leveämpiä raitoja. Pipo on ehkä aavistuksen liian syvä. Silmukoita tässä pipossa 54, niitä olisi voinut olla vain 50. raitojen kulmiin tulee helposti reijät, ainakin tuplaraitoja tehtäessä. Voi olla, että tätä ongelmaa ei ole, jos tekisi pipon paksummasta langasta tai ohuemmilla raidoilla. Tämä on oikein hyvä pystyraita malli, sillä lopussa pääteltäviä lankoja oli vain neljä, eikä mitään kurjia langanjuoksutuksia lainkaan.

Löysin pussille valmiin ohjeen Ullan Pikkupussukoista. Valitettavasti pussi ajautui vain siihen kohtalokkaaseen koloon, jossa mittani tuli ääriään myöten täyteen virkkaamisesta. Pussi jäi melkein kesken, kun siitä ei tullutkaan Tanssiystävälle lahjaa. Harkitsin vakavissani lähes valmiin kappaleen purkamistakin, kun virkkaaminen ei tahtonut luonnistua. Onneksi kuitenkin kuulin vaaleansinisten, pienten lasihelmien kutsun ja niiden voimalla työ sitten valmistui. Yllätystytön uudesta kodista kuitenkin osoittautui puuttumaan juuri tällainen pussi, joten pussille löytyi koti. Pussin 15 cm:n herkullisen vihreä vetoketju löytyi mahtavasta Joen lanka- käsityökaupasta Joensuusta. Pussi on tehty The Cotton Gardenin Ericasta 3 mm:n koukulla. Lanka täytyi katkaista joka raidan jälkeen, joten päättelyäkin riitti ihan runsaasti.

Kesäneulekausi on nyt siis virallisesti avattu. Ensimmäinen kesäneule on valmis. Se on Kesälätsä, jonka tein kiitokseksi Tanssinopelle kuluneesta kaudesta sekä synttärionnitteluksi. Malli on oma. Olen käyttänyt siinä samaa ajatusta kavennuksissa kuin peruspipossa, mutta lätsä on paljon väljempi. Toisella kertaa kuitenkin onnistuin, eikä lopputulos ole liian väljä. Reuna rullaantuu hauskasti lieriksi.

Koko talven katselin erilaisia pitkien pitsisukkien malleja. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä sukat erään Novita syksy 2005 mallin mukaan, mutta päädyinkin sitten Ullan Kuuran kosketus- malliin. Sukat ovat kyllä huomattavasti pidemmät, sillä niiden tulee lämmittää vilukissaa, kun hän pukeutuu hienohin helmoihin. Tämän projektin kanssa myöhästyin vähän, sillä olin suunnitellut saavani sukat käyttöön jo menneen talven lumille, mutta toisin kävi. Hyvä kuitenkin on etteivät sukat joutuneet keskeneräisinä kesäkaranteeniin. Nyt pakkaan valmiit sukat muiden talvivaatteiden kanssa ullakolle.


    Sukat on tehty luonnon valkoisesta Novitan Nallesta. Lankaa kului 115 g. Jälleen jäi siis yksi kiusallisen pieni kerälankaa. Sukissa on 54 s. Ostin uudet  4 mm:n bambupuikot ja nämä sukat olivat ensimmäiset, jotka niillä neuloin. Lapset kysyivät töissä, että voiko puikot syöttää pandalle, kun ne ovat bambua. Aikaa taisi mennä kuusi tuntia. Arvio on tavallistakin epätarkempi, sillä viimeistä teräosaa ja kantapäitä lukuunottamatta tein nämä sukat bussimatkoilla.


    En ole tehnyt minkäälaisia pohjekavennuksia, sillä pitsi joustaa sen verran, kun on tarpeen. Näissä sukissa on myös elämäni ensimmäiset tiimalasikantapäät. Elämäni ensimmäinen tiimalasikantapäät on siis tehty, tosin tapani lukea neuleohjeita taitaa olla liian luova ja pääsin purkamaan kertaalleen puolet toisesta kantapäästä. 3 ja 4 puikkojen väliseen liitokseen tuppaa jäämään liian iso reikä, joten vielä muutamia kantapäitä täytynee tehdä, jotta tiimalasikantapääni on täysin reijätön.

   

Läheisten merkkipäiviä on nykyään vaikea ohittaa ilman pehmeää pakettia, jotakin pientä käsintehtyä. Englannintädille se jokin pieni on villasukat. Villasukkia ei koskaan ole liikaa, etenkään, kun Mummikaan ei ole enää niitä neulomassa ja Englannissa on usein kosteaa ja kodeissa viileää. Villasukat olivat siis mitä luonnollisin valinta. Sukat olisi saanut helposti postiinkin, mutta paketti saa nyt jäädä odottamaan Tätini kesäistä Suomen visiittiä.


    Punaista ja valkoista lankaa sattui olemaan varastossa, joten värivalintakin oli helppo ja ihanan piparminttuinen. Täytyyhän jalkaan laitetuista villasukista tulla hyvä mielikin. Lanka on Novitan 7 Veljestä, jota kului yhteensä 103 g ja jäljelle jäi lankaa riittävästi vielä toisiinkin sukkiin. Käytin 4 1/2 mm:n sukkapuikkoja. Aikaa sukkien tekemiseen kului kolmisen tuntia. Malli on oma. Siitä tarkempi selostus sukkien omalla sivulla.

    Näiden sukkien jälkeen on enää yhdet sukat ja yksi sormikas työn alla ja sitten pääsen käsiksi kesäneuleisiin. Onhan tekeillä se pitsineulejakku, mutta sitä voi värinsä takia tehdä myös kesällä. Uusi Vogue Kinitting ei juurikaan helpota tuota armotonta kesäneulesyyhyä. Onneksi tiedossa on pitkä loma.

Vaikka niin kovasti manasin Kesänovitan vinkkejä päällystää lähes kaikki virkkaamalla, niin innostuin minäkin siitä. Virkkasin massamunille kuoret. Munista tuli kyllä oikein kivat ja Novitan kierrätysohjetta soveltaen päällystys onnistui ihan hyvin. Novita ehdotti, että hauskat koristeet saisi suklaamunien yllätyskotelot päällystämällä. Minusta niiden koteloiden muoto on vähän tylsä, joten päädyin massamuniin. Eikä noita koteliota taloudestani löydykään, joten kierrätys ei olisi ollut edes mahdollista.

    Ostin jokin aika sitten alennuksesta unkarilaista  The Cotton Garden Ericaa, joka on puuvilla lanka, josta oli tarjolla keväisiä värejä. Näistä iloisista väreistä tulee tehtyä kaikenlaista muutakin pientä muistiaista. Lankaa oli mukava virkata. Se on napakkaa ja kierteet ovat tiukat, eivätkä lähde helposti purkautumaan. Yhteen munaan meni lankaa aina n. 17 g ja aikaa kului reilu puoli tuntia. Virkkasin 3 1/2 mm koukulla.


    Minulle ei ole koskaan valjennut etusormen ympärille kierrettävän langan hienous aloituslenkkinä ja nämäkin munat aloitin aivan normaalilla ketjusilmukkalenkillä ja hyvä tuli. Virkkauskiintiö alkaa olla nyt ääriään myöten täynnä huivin ja munien virkkauksen jäljiltä. Vielä pitäisi saada se yksi pussukka virkattua ja sitten tulee kyllä tauko virkkaukseen.

    Mikä parasta: Nyt on kestokoristeet pääsiäseksikin.

Huivin malli on osittain oma ja mallikerta on lainattu Novitan 2006 kevät nuorisoliitteestä. Tein siis 16 palan huivin ja päihin 20 cm:n hapsut. Virkkaaminen paksulla langalla ja 6 mm:n koukulla oli siihen asti mukavaa, kun piti ryhtyä liittämään paloja yhteen. Se oli selvästi tämän työn työläin vaihe, tosin sain siinä samalla pääteltyä kaikki langan päät.

    Huivi syntyi niin joutuisasti, että Mielitiettykin totesi, että siitä vaan teit tuollaisen. Yksi ruutu syntyi vartissa. Joten neljä tuntia ruutuihin ja kaksi tuntia yhteenliittämiseen ja päättelyyn. Tätä ruutumallia hyödynnän varmasti myöhemminkin. Lankaa kului 326 g, joten jämälankakokoelmani karttui jälleen uudella tulokkaalla.

Totesin tarkistaessani peruspipon ohjetta tuosta kovasti käytetystä monisteesta, että itse asiassa olen muokannut sitä niin paljon, ettei se enää oikeastaan ole sama ohje lainkaan. Sillä omalla ohjeellani syntyi siis tämäkin pipo. Opiskeluaikana olimme Saban kanssa kämppäkavereita, mutta minun muutettua takaisin kotiseudulle emme ole nähneet niin usein. Niinpä otinkin tänä keväänä asiakseni mennä tervehtimään opiskeluaikaisia kavereita. Olin niin innoissani tulevasta jälleen näkemisestä, että päätin tehdä tuliaisiksi pipon. Vahvana suoskikkivärinä oli ainakin opiskeluaikana liila, joten värin valitseminen ei ollut vaikeaa. Värivalintani sulki pois monia lankoja, koska halusin kaksi tuon sävyistä lankaa.

    Alunperin suunnittelin tekeväni tekstin kirjoneuleena, mutta se osoittautui aika kuolleena syntyneeksi ideaksi ja hätäpäissäni päätin kirjoa tekstin jälkikäteen silmukoita jäljitellen, vaikka en siitä kovasti paljon pidäkään. Teksti oli kuitenkin pipoon saatava. Saba oli todella hyvä teksti, sillä minä olen ainoa, joka tuota kutsumanimeä käyttää. En nimittäin kannata muuten etunimien käyttämistä pipon tekstinä.


    Aikaa pipon neulomiseen meni kaksi tuntia. Neuloin  ja kirjoin sen kaksinkertaisella Garnstudion Mandarin Petitillä, 5 mm 40 cm:n pyöröpuikolla (Ensimmäinen Addin puikkoni. Nyt ymmärrän sen vouhkaamisen noista puikoista, vaikka itse olen kyllä taipunut tuonne puupuikkojen suuntaan.) Silmukoita oli 80 ja 12 cm:n jälkeen aloitin kavennukset.Lankaa kului tummaa liilaa 42 g ja vaaleaa liilaa 20 g.

    Päällekirjoitettavien tai kirjoneulekuvioiden suunnittelu on minusta aina ollut hauskaa, mutta niiden toteuttaminen ei ole kovastikaan minun juttu. Tässä tapauksessa se kuitenkin kannatti, sillä piposta tuli sellainen kuin toivoin. Pipo olisi voinut olla hiukan isompi, mutta toisaalta Mandarin Petit on venyväistä lankaa ja pipo on kuitenkin suunniteltu kesäkäyttöön.

Pipohan valmistui jo reilu viikko sitten, mutta en voinut esitellä sitä ennen lahjan luovuttamista, sillä vastaanottaja seuraa blogiani.

Edelleenkään en pidä Novitan Huopanen langasta, mutta pipo tuli valmiiksi ja olen siihen ihan tyytyväinen. Vielä pohdin, että teenkö tupsun siihen. Siten pääsisin eroon lopusta punaisesta Huopanen- langasta.

    Pipossa on 65 s., aloitin kavennukset 20 cm:n jälkeen, jolloin raitalanka loppui. Käytin 8 mm:n puikkoja. Pipo tuli valmiiksi parissa tunnissa. Lankaa sain kulumaan 51 g. Hetken harkitsin kavennuksien purkamista ja pipon pidentämistä, mutta siitä olisi tullut liian paksu Kevätpipoksi.


Lisäsin vauvannutun ohjeen sen sivulle. Blogiini on tullut kevät kuten huomaatte. Siitä kiitos Piristysruiskeelle. Linkki tuohon blogiin löytyy oikealta alareunasta.

Äiti toi ihanaa Baby Alpaca- lankaa Perun matkaltaan. Sitä on kauniissa ruskean sävyissä. Nyt vaan etsin kuumeisesti mallia, joka olisi tarpeeksi hieno noille langoille. Tästä on muutenkin alkamassa alpacakierre. Mielitietty vaihtoi seuraavan slipoverinsa lankatoiveen 7 Veljeksestä alpacaan nähtyään tuliaislangat. Sen parempi alpaca on ihanaa lankaa, mutta valmista mallia tälle langalle en ainakaan vielä ole saanut käsiini, joten saattaa olla, että menee laskemiseksi.


    Kesäneuleiden lankojen hankinta alkoi tänään ja jatkuu huomenna. Aion hyödyntää sitä Modan mukana tulutta Mandarin Petitin alennuskuponkia. Ensimmäisten kesäpipojen luovutus alkaa lähestyä ja täytyyhän se alennus käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Tätä se kevät teettää. Alkaa tulla pakottava tarve siirtyä pois villalangoista ja tästä johtuen voi olla, että pitsijakkuni valmistuu vasta ensi syksynä. Vielä en ole kyllä antanut periksi. Muut keskeneräiset työt sekä yhdet pitsivillasukat sekä hihakkeet aion vielä tehdä ennen kesäneuleisiin siirtymistä. Löysin tänään edullisesti oikean värisiä puuvillalankoja, joten en tarvitsekaan aivan niin suurta määrää Mandarin Petitiä, kuin alunperin suunnittelin.

    Tänään alkoi myös kesälomamatkamme suunnittelu ja sitä myöten tuli pikkuinen hätä aloittaa lomaa varten suunnittelemani neuleet. Onhan siihen vielä aikaa, mutta on sitä ennen tekmistäkin ja aika tuntuu kulkevan eteenpäin siivillä.

    Kävin toissapäivänä hakemassa Papanaverhojen tarvikkeet postista, joten sekin projekti etenee. Seuraavaksi pitäisi pätkiä Fantti- langat ja laittaa ne pesukoneeseen. Sitten edessä on enää pujottelua ja tadaa uudet uljaat verhomme ovat valmiit.

Pikkusiskon suuret suosikit, Eriparisukat ovat olleet niin kovassa kulutuksessa. Kantapäissä on reijät ja sukat ovat palautuneet minulle korjattaviksi. Eriparisukat osa I nököttivät muutamia kuukausia käsityölaatikossa vuoroaan. Nyt ne on parsittu ja takaisin omistajallaan. Vaihdossa tulikin sitten Eriparisukat osa II parsittavaksi. Nuo Osa I sukat ovat olleet käytössä pari vuotta. Tarina eriparisukkien takana on yksinkertaisesti se, että ne ovat valmistuneet langanlopuista. Näiden molempien sukkien varret olen tehnyt "makkaratekniikalla" eli 5s. o. ja 5s. n., jolloin varsi menee kurttuun itsekseen.


    Nuori neiti kertoi ylpeänä, että kaverit olivat koulussa kyselleet, että mistä hänen sukkiaan voisi ostaa. Ja miten neiti olikaan onnellinen, kun sukat ovat uniikit, eikä kopioita ole saatavana.

Pipo ei taida olla se kaikkein tavallisin tupaantuliaislahja, mutta tässä tapauksessa paras minkä saatoin keksiä. Suuri, ranskalainen merentutkija Jacques Cousteau on ystäväni lapsuuden sankari ja hän on usein tuumaillut, että ollapa samanlainen pipo kuin hänellä. Minulla oli siis mahdollisuus toteuttaa hänen toiveensa ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Pipon tuli siis ehdottomasti olla punainen ja sen reuna kuuluu taittaa niin korkealle, ettei pipo tule enää korville. Imagokuvissa tuntuu olevan siistimpi punainen pipo, jonka reuna on taitettu useampaan kertaan, mutta autenttisempi versio taittaa olla, että reuna on vain käännetty ylös ja pipo on lähes kaksinkerroin.


    Tähänkin pipoon kävi hyvin pohjaksi peruspipomalli. Käytin luonnollisesti punaista Novitan Tenneseetä, lankaa meni 90 g. Pipo syntyi reilussa kolmessa tunnissa 3 1/2 mm:n pyöröpuikoilla, lopun kavennuskerroksia lukuunottamatta, jotka tein samankokoisilla sukkapuikoilla. Pipon ympärys on 140 silmukkaa ja kavennukset aloitin 20 cm:n jälkeen.

Kaksi vuotta vaivannut verhokriisi on ratkennut. Talviallergiani takia edelliset verhot saivat lähdön, sillä ne keräsivät paljon pölyä ja olivat vaikeat puhdistaa.

    Idea löytyi uusimmasta Moda- lehdestä (2/06), malli 50 ( Maapähkinä- tilanjakaja). Mitat ovat tietysti toiset ja värejä minun verhoissani on vain kaksi. Nämä verhot voi puhdistaa harjaamalla tai alhaisella teholla imuroimalla, eivätkä ne vie valoa asunnosta. Lisäksi pääsen tutustumaan Pirkanmaan Kotityö Oy:n tuotteisiin. Mielelläni ostan kotimaisia raaka-aineita. Ainakin nettisivujen perusteella heillä tuntui olevan hyvä värivalikoima villalankoja käsinneulontaankin. Olisi kiva jos jakaisitte kokemuksia heidän langoistaan. Wetterhoffin lankakartatkin tilasin ja teen silkkilangasta varmaankin pukinkonttiin täytettä. Mainioilta vaikuttavat myös heidän lankansa, mutta mitään en ole niistä tehnyt, vain hypistellyt lankakarttoja ( lankakarttojen tilaaminen oli muuten ainoa vaihtoehto nähdä heidän värivalikoimansa).

    Langat on jo tilattu. Postimies Patea on siis vain ryhdyttävä odottamaan. Ainoa uusien verhojen lieveilmiö on, että sen seurauksena täytynee uusia päiväpeittokin. Se taitaa nimittäin vaikuttaa aika kulahtaneelta uusien uljaiden verhojen rinnalla.

Suunnittelin pääntien ja etukappaleiden koristereunaa ja täynnä intoa astelin jo tänään postiin ostamaan paketiksi sopivaa postituspussia pikkuiselle nutulle. Kauniin pussin löysinkin ja projektini kohtalo näytti oikein valoisalta. Pussia koristaa Edelfeltin maalaus Virginie ja minulle ei näyttäisi käyvän, kuten niin monille muille nutuntekijöille, että vauva ehtii kasvaa nutusta ulos ennen kuin nuttu valmistuu.

    Sitten ne mutat alkoivat. Hihasta tuli liian kapea, etukappaleiden kavennuksia olisi pitänyt jatkaa vielä 10 kierrosta. Näin sitä käy, kun tekee kokeellista vauvan nuttua. Etukappaleet ja hiha pitää siis purkaa puoliväliin ja jatkaa kevennuksia sekä levennyksiä. Nutun lähtö pikkuiselle neidille siirtyy siis ensi viikon alkuun. Ohjelmaan on nimittäin siunaantunut yksi lahjapipo lisää. Pipon dedis on ensi lauantaina.

    Enkä siis vielä pääse palamaan suurempien neuletöitteni pariin :-(

Mielitietty toivoi peruspipoa, koska hukkasi edellisen, jonka oli todennut oikein hyväksi. Niinpä torstaina  (9.3.2006) valmistui tämä toivepipo. Aivan vastaavan neuloin viime syksynä, mutta ilmeisesti kurittomat kotitonttumme ovat keksineet sille paremman käyttötarkoituksen.

    Tutulla ohjeella mennään. Suuressa käsityössä ohjeita on kahdelle langalle: 7 Veljekselle ja Nallelle. Nallen tiheys on suunnilleen sama kuin Tenneseen, joten olen tehnyt pipojakin suosikkilankoihin kuuluvasta Tenneseestä. Lankaa meni 64 g ja silmukoita oli 120. Kavennukset aloitin, kun pipo oli 13 cm korkea. Väri on valittu aivan tilaajan toiveiden mukaan.  Aloitin neulomisen sukkapuikoilla 3 1/2 mm, mutta kesken neuleen vaihdoin pyöröpuikkoihin 3 1/2 mm. Viimeiset kerrokset tein luonnollisesti sukkapuikoilla. Alunperin epäilin pyöröpuikkojen käyttöä kavennusten vuoksi, hölmöä, osaanhan laskea. Ja jäljestäkin tuli paljon tasaisempi.

    Minusta Mielitiettyni näyttää aivan Elsa Beskovin puolukkapojalta pipo päässään. Ei se mitään, suloistahan se vaan on. Ensikommentit piposta olivat, että se on liian syvä. Saman kommentin sain edelliselläkin kerralla ja kuitenkin piposta tuli suosikki pipo, jonka katoaminen aiheutti niin paljon kaipuuta, että uusi oli saatava. Nuo pakkaset, kun vielä hellittäisivät, niin saataisi pipo ulkokäyttöönkin. Tilauksessa on näitä samoja pipoja lisää muissa väreissä.

    Tortaina kävin myös neulehetiostoksilla. Simply Kinitting oli kuitenkin sitten pettymys. Interweave Knitsin kohdalla tiesin mitä tuleman pitää ja kivoja sekä kauniita juttuja siellä onkin. Lisäksi löysin ranskankielisen Ideal Tricot- lehden, jossa on hurmaavia arkineulemalleja, joita kädet syyhyäisivät jo päästä aloittamaan. Italiasta toin mukanani myös joitakin käsityölehtiä, mutta niissä on vähemmän neuleasiaa ja enemmän kaikkea muuta hauskaa.

    Ystäväni sai viikko sitten vauvan, jolle olen nyt kiireesti ryhtynyt neulomaan nuttua. Neulon sitä Woolin neliraidasta, enkä voi olla ihastelematta tuota vaaleanpunaisten leikkiä sekä pikkuruisia kappaleita. Onneksi nuttu kaiken kaikkiaan on niin pikkuruinen, että valmiistuu lähes huomaamatta.


    Tänään tuli kutsu myös lapsuudenystävän synttäribileisiin. Hänellekin olisi kiva neuloa jotakin. Tiedän jo, että sen on oltava ehdottomasti vaaleansinistä, mutta muodosta muuten en vielä tiedä. Pipoa harkitsen uusimmassa Modassa on ihan kivan oloinen mallikin. Tupaantuliaspipo Jaques Cousteau'n hengessä on jo puikoilla bussityönä. Tällä viikolla joku avasi ensimmäisen kerran epäsuorasti suunsa neulomisestani bussissa. Kommentoija oli sellainen iäkkäämpi nainen, joka totesi, ettei sitä nyt niin innokas neuloja voi olla ettei malta edes bussimatkalla olla neulomatta. No minä kai sitten olen...

Synttäripipo tuli kuin tulikin valmiiksi. Tiukkaa teki ja vielä viimetingassa kiinnittelin siihen kukkia. Ja lupasin itselleni juhlallisesti, että jatkossa ei sitten enää näin tiukkaa aikataulua... Mutta, kun sain niin hyvän idean vasta jälkijunassa: kestokukkia valmiiksi asennossa. Tein siis tuon pipon jo sillä tutuksi tulleella mallilla vihreästä Tennesee- langasta, 3 1/2 mm:n sukkapuikoilla (140 silmukkaa) ja koristelin sen yksinkertaisilla eri värisillä virkatuilla kukilla. Kukkien ohje on Novita kevät 2006- lehdessä virkatun pipon koristeena. Kukat tein myöskin Tenneseestä ja niitä on yhteensä viisi. Pipo syntyi kyllä vauhdilla, aikaa meni kuutisen tuntia. Langankulutus jäi tarkistamatta tuoksinassa, mutta epäilen sen olleen reilun 50 g:n luokkaa. Kuvan lisään tuonne pipon omalle sivulle.

    Neulomistahti on ilmeisesti ollut himppasen liian raju, sillä etusormeeni tuli syvä reikä tuota Kestokukkapipoa tehdessä. Ei tule edes verta, eikä siis satukaan, mutta neuletoimintaa se vähän haittaa ja mielitietty odottaa jo kovasti omaa pipoaan ja muistuttelee minua kuinka kävi slipoveriprojektin kanssa? Kuinka kauan siinä meni? Ja minä vakuutan, että pipo valmistuu säällisessä ajassa.

Toiveista ja ennaltaehkäisystä huolimatta talviallergia iski tänäkin vuonna ja nyt teen kaikkeni etten saisi poskiontelontulehdusta. Astman kaltaiset oireet häiriköivät elämääni, mutta astman hoitokeinoista ei ole apua, sillä tutkittu on astmaa se ei ole, vain sen kaltainen mekanismi. Kurjinta on, että se estää minua tanssimasta. Olen ollut treenikiellossa jo toista viikkoa. Kummallisisnta koko tilanteessa on kuitenkin se, että olen kuitenkin hyvin onnellinen, elämääni tyytyväinen.

Synttärikausi jatkuu ja omat, suuremmat urakat etenevät hiukkasen hitaammin. Edessä on enää yksi vauvan nuttu ja synttärilahja. Sitten helpottaa hetkeksi ja voin keskittyä suurempien projektien loppuun saattamiseen. Haaveilua ja käsityölehtien selaamista on kyllä tullut tänä lähipiirin synttärikautenakin harrastettua. Se on niin mukavaa ja antoisaa. Minusta parempaa kuin shoppailu.


    Tämä huivi valmistui nuorelle neidille syntymäpäivälahjaksi viime torstaina (2.3.2006) ja synttäreitä vietettiin eilen. Lahja oli mieluinen ja Pirpana keksi heti huiville monta eri käyttötapaa. Ja ensimmäistä kertaa ilmaisi arvostuksensa käsillätehtyä kohtaan.

    Lankana oli pulmallinen Palma, joka ei lopulta ollut ollenkaan niin pulmallinen. Idea virkata huivi pylväistä ja ketjusilmukoita löytyi syksyn 2005 Novitasta, mutta muuntelin mallia langalle ja tarkoitukselleni sopivaksi. Käytin 6 mm koukkua ja lankaa kului 177 g. Huivi oli nopea tekoinen ja valmistui viime aikojen bussi sekä lentomatkoilla. Arvioin, että aikaa olisi mennyt kuutisen tuntia.

    Hapsutuksen jälkeen huivissa tuntui olevan niin paljon irtohaivenia, että päätin pestä sen vielä ennen pakettiin laittamista. Langallehan suositellaan käsipesua, mutta pesin huivin koneessa hienopesuohjelmalla 40 asteessa. Ja huivi oli aivan entisensä pesun jälkeen. Se kuivui ennätysvauhtia ja oli odotettua aikaisemmin valmis pakettiin pantavaksi. Pelkäsin sen menettävän unelmankaltaista olemustaan, mutta niinkään ei käynyt. Tuohon unelmaan olisi itsekin ollut mukava kääriytyä.

Terveiset Torinosta! Kyllä olympialaiset on todellinen elämys ja siihen, kun vielä yhdistyy italialainen vieraanvaraisuus, niin ei kokemus voisi parempi enää olla. Se voitti, jonka kuului voittaa, eikä suomalaistenkaan tarvitse mitenkään hävetä omaa taitoluisteluedustustaan. Mukaan mahtui draamaa, kyyneleitä ja iloa. Se oli siis suurta urheilujuhlaa. Varustuskin oli oikein sopiva, eikä sitä edes joka käänteessä tarvittu, kun kevät antoi siellä etelempänä jo vihjeitä itsestään.

    Toinen yritys tuotti toivotun tuloksen, onneksi. Kolmatta kertaa ei nimittäin olisi ehtinyt tulla. Turvauduin tuohon jo Karkkipipon kohdalla esittelemääni malliin. Tosin tein Kisapiposta reilun sentin syvemmän tuiman talviolympialaistuulen varalta. Käytössä oli samaiset 3 1/2 mm:n sukkapuikot ja lankaa kului 52 grammaa ja aikaa parisen tuntia. Lankana käytin 7 veljestä. 

 
Lyttylätsä osa kaksi. Kuvittelin tekijässä olleen vikaa, mutta ei kyllä ohjekin on nyt virallisesti julistettu kehnoksi  (SK 8/05, malli 31). Huono siitä tuli ja uusi on jo aloitettu. Se pitäisi saada vielä tänään valmiiksi, sillä huomenna aamulla lähden.

    7 Veljestä meni 47 grammaa. Vihreää vähän enemmän kuin pinkkiä ja valkoista. Puikot olivat suosituskokoa eli 5 mm. Aikaa meni muutama tunti. Lopputulos on ikuistettu ja purettu. Turvauduin perusmalliin tässä varasuunnitelmassa, josta todennäköisesti kuuluu vasta kisojen jälkeen.

Eilen valmistui Novitan (syksy 2004) ohjeen mukaan lapaskynsikkäät (malli 12), joiden tekemiseen kyselin mielipiteitäkin. Sormikaspuikkoja en tarvinnut. Ihan tavallisilla 4 mm:n sukkapuikoilla ne syntyivät, elämäni ensimmäiset sormelliset käsineet. Lankana minulla oli 7 veljestä ja herkullisia kevään värejä: raikas vihreä, valkoinen ja fuksia. Kuvioksi valitsin tasaraidan, jota vihreä kylläkin hallitsee. Luukkulapasiini meni lankaa 84 g. Yllätyin kuinka nopeasti käsineet valmistuivat. En ole taas hetkeen edes lapasia tehnyt. Ajallisesti arvelen tekoprosessin kestäneen kuutisen tuntia.

    Luukkulapasistani ei kuitenkaan tullut mikään kliinisen käsityösarjan jatke eli virheenkin tein. Toinen peukalo alkaa vihreästä raidasta ja toinen valkoisen viimeiseltä kierrokselta. Päätin tällä kertaa olla purkamatta, sillä olenhan harrastanut epäsymmetrisiä sukkia, jotka ovat saavuttaneet pikkusisarteni suuren suosion. ( Japanissa epäsymmetriaa arvostetaan, joten epäilevät tuomaatkin on mahdollisuus vaientaa :) Niitä saa jo parsia kasaan, kun ovat olleet niin kovassa käytössä.

    Tästä alkaa sormikkaiden aika ja lähipiiri voi vain arvailla mitä ensi joulun paketeista löytyy. Tosin Mielitietylleni lupasin sormikkaat jo tänä keväänä. Varioin minä hiukan tuota mallia ja jatkossa varioin vielä hiukan lisääkin. Peukaloa en jättänyt kynsikkääksi, vaan neuloin sen umpeen ja kavensin neliraita kavennuksella vaikka ohje ehdotti jotakin muuta. Peukalon kavennuksen tein sädenkavennuksella. Ensi kerralla, kun teen tämän koon sormikkaita, niin teen keskisormesta ainakin kaksi, jopa neljä silmukkaa pienemmän. Torstaina kutsuu Torino ja kisojen asustesetti vaatii vielä jatkoa.

Palman kanssa on muillakin ollut murhetta. Minusta sitä on ihan mukava neuloa ja purkaakin, mutta jälki ei miellytä. Ainakaan siitä ei tule kivaa pipoa tai käsineitä. Sukkapuikoille lanka on mielestäni liian retkua. Lankaa olisi 200 g.

    Lanka itsessäänhän on kuin pikkutytön unelma. Niin pehmoista ja minun Palmani on vielä hennon vaaleanpunaista. Pulma on siis lähinnä siinä, etten tiedä mitä siitä tekisin siskolleni syntymäpäiväksi. Pehmoinen nalle siitä tulisi, mutta tyttö taitaa olla jo hiukan ohi nalleiästä. Verkkoponchon siitä taitaisi myös saada. Se varmasti miellyttäisi neitiäkin, mutta olen yhden sellaisen jo lahjaksi tehnyt. Lahjan saaja oli kyllä onnellinen, mutta en pidä kovinkaan paljon itse tuosta hittimallista. Eikä Plamasta ja verkkoponchosta ole muilla kovinkaan hyviä kokemuksia... Mitä siis tehdä?

Tarvitsisin tukea sormmikkaiden neulojilta. Ajattelin tehdä itselleni kisasormikkaat Torinon matkalle, mutta en ole aikaisemmin sormikkaista tehnyt. Muissa yhteyksissä olen törmännyt sormikaspuikkoihin, mutta valitsemani ohje ei sellaisia ehdota. Mitä mieltä olette? Kuinka tarpeelliset nuo puikot ovat?

Tämä Karkkipipo valmistui eilen. Kavennuksia lukuunottamatta se valmistui eilisen bussimatkoilla. Aikaa meni siis kaiken kaikkiaan parisen tuntia. Pipo on tehty 7 Veljeksen jättiraitalangan lopusta. Lankaa jäi vielä sen verran, että siitä saa vielä toisenkin samanlaisen pipon. Ribbimallinen pipo syntyi 3 1/2 mm sukkapuikoilla. Ohjeena olen käyttänyt näihin ribbipipoihin SK:n ohjetta. Lehden numeroa en tiedä, sillä ohje on monisteella.

    Pipo tulee ystävänpäivälahjaksi tanssiopettajalleni, joka on ollut korvaamaton tuki ja apu vaikeana aikana. Hänellä on todella lyhyet hiukset ja nämä värit ovat hänen näköisensä. Joten pipo on kuin tehty hänelle ;-)  Ja lämmittää varmasti sekä mieltä, että päätä. Hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville!

Tänään valmistui kuusi päivää sitten aloittamani, bussineuleena toteutettu Vauhtilippis. Idean sain uusimmasta Suuresta käsityö lehdestä (02/06, malli 17 Neulelippis). Huonojen Lyttylätsä- kokemuksen jälkeen päätin seurata ohejtta tarkasti. Kävin siis hankkimassa Sandnesin Smart- lankaa farkkusinistä ja turkoosia yhteensä 100 g ja ostin sopivat 6 mm bambusukkapuikot. Nämä puikot olivat ensimmäiset bambupuikkoni ja kokemus on ollut tähän mennessä todella positiivinen. Niillä neulottavan työn voin ottaa jopa lentokoneeseen, kun reilun viikon päästä suuntaan Torinoon. Metallipuikoista, kun nousee meteli turvatarkastuksessa.

    Ohjeen seuraaminen loppui lyhyeen jo siinä vaiheessa, kun minulle selvisi, että ohje olikin pitkille puikoille, ei sukkapuikoille. Päätin kuitenkin välttää sauman ja tein lippiksen sukkapuikoilla ohjetta seuraten. Ohje ei ollut kovinkaan selkeä, mutta onneksi kyseessä ei ollut kovin vaikea vaatekappalekaan. Tätä ohjetta seuraten lippis olisi kuitenkin saattanut jäädä aloittelijalta tekemättä. Ribbineule, jolla käytännössä koko lippis oli tarkoitus neuloa häiriintyi kuitenkin lisäyksistä sekä kavennuksista. Kaksinkertaisella langalla toteutetussa neuleessa ongelma ei näy, mutta tarkka kun olen, niin huomio kiinnittyi siihen. Ohje on aika pienelle päälle, mistä ei tässä tapauksessa ole vahinkoa, sillä pieneen päähän se on menossa. Virkattava lipan ohjetta ei ehkä myöskään ollut ajateltu täysin loppuun. En oikein hahmottanut kavennusten virkaa. Lippaan tuli 10 krs:ta ja joka 4.:llä neuvottiin kaventamaan 1 ks. kummassakin reunassa. Kavennuksen ehtii tehdä siis kahdesti ja kun on vielä kyse noin pienestä kavennuksesta, niin se ei paljon lipan muotoon vaikuta. Kahdella viimeisellä kierroksella kavensin ohjeesta poiketen molemmista reunoista kaksi ks.:aa, jolloin sain lipan kulmat pyöristettyä.

    Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Langanlopuista tein vielä Novita- lehden (kevät 2006, malli 5) kukkakoristeen oikealle lipan viereen. Kukan keskelle lisäsin vielä puuhelmen. Kyllä ensiviikon synttärityttö varmasti ilahtuu.

Tein vimme syksynä neulepaidan Isoveli Colorista. Sitä jäi sitten n. 140 g yli, joten päätin tehdä pipo. Aloitin tekemään tuolle langalle tehtyä pipoa, mutta sitten löysin Suuren Käsityön 8/05- numerosta hauskan lyttylätsän mallin (31 Punaraidalliset asusteet). Purin aloitukseni ja aloitin tämän mallin tekemisen. Malli oli kuitenkin 7 Veljekselle, mutta päätin koittaa onneani, enkä ryhtynyt soveltamaan ohjetta valitsemalleni langalle. Tuo oli ensimmäinen kohtalokas päätös, jota seurasi toinen: Puikot olivat langan suosituspuikkoja pienemmät 3 mm. Tästä seurasi siis putkipipo. Varsinaisesti aikaa tuon onnettoman pipon tekemiseen ei mennyt kuin kaksi iltaa, mutta noiden iltojen välissä oli kolmisen kuukautta. Tämä lopputulos täytyy kuvata, mutta sen jälkeen kyllä puran sen ja vaihdan mallia tai teen langasta sukat. Lankaa on tosin hiukkasen niukasti sukkiin.

Nämä sukat valmistuivat 2.2.2006. Ne ovat syntymäpäivälahja, joka annetaan ensi sunnuntaina. Sukat ovat valmistuneet pääasiallisesti bussimatkoilla viimeisen puolentoista viikon aikana. Bussimatkoilla neulominen on ollut oikein hyvä kokemus ja aionkin jatkaa sitä. Tosin joitakin rajoitteita siinä on. Ensinnäkin työn koko: tekeillä olevat sukat, lapaset ja pipot kulkevat hyvin mukana, mutta esim. paitaa en viitsisi rueta mukanani raahaamaan. Toiseksi: toiset kanssamatkustajat tuntuvat vierastavan puikkoja ja muutaman kerran viereeni istunut hakeutui toisaalle istumaan. Ymmärtäisin tämän jos puikot eivät pysyisi omalla puolella, mutta kyllähän pikkuiset sukkapuikot hyvin pysyvät! Tämän asian toinen puoli on se, että perusjurot suomalaiset olivat yllättäen halukkaita juttelemaan kanssani, kun minulla oli neulominen käynnissä. Kolmanneksi: työ ei voi olla kovin monimutkainen, sillä ohjeiden seuraaminen, liikkuvassa, täydessä bussissa ei oikein onnistu.

    Tein sukat 7 veljestä jättiraitalangasta. Tämän raitalangan tulin valinneeksi, kun sen väritys oli kuin luotu hyvänmielen sukkiin. Aikaisemmin en ole juurikaan raitalankaa neulonut, joten tämä kokemus oli hyvin positiivinen. Neulominen oli helppoa ja päättely sitäkin helpompaa. Sukat tulevat suurikokoisiin jalkoihin, joten silmukoita minulla oli 60 ja sukissa on pitkät varret, joten lankaakin hupeni puolitoista kerää eli n. 230 g. Puikot olivat 3 1/2 mm. Tein ensimmäistä kertaa sädekavennuksen Modan 6/04 villasukkaohjeen mukaan. Tykästyin siihen kovasti. Aikaisemmin olen käyttänyt nauhakavennusta.

Lankaa jäi siis vajaa puolikerää ja muutaman raidan jouduin neulomaan pipon aluksi, että sain raidat kulkemaan samalla tavlla molemissa sukissa, joten tähän "sarjaan" tulee vielä pipokin. Tosin pipo jää todennäköisesti ilahduttamaan tekijäänsä :-)

Vihdoinkin tuo slipoveri on valmis. Se on ollut tekeillä puolitoista vuotta ja mielitiettyni jo viime talvena odotti sitä kilpatanssin treenivarusteekseen.

    Se oli vaan niin tylsä tehdä, kun sen tuli olla ohuella langalla neulottua sileää neuletta. Ei siis mitään vaihtelua. Tietysti jousteet, mutta ei muuta. Ohjetta ei tosin ollut valmiina, sillä slipoverin tuli olla slimmin mallinen, mutta minä sovelsin kahden Novita- lehden, syksy 04 mallia (mallit 10 ja 43). Hyvän kokoinen siitä tuli, tosin toisen hihansuun ja pääntien sain tehdä kahdesti. Lankana käytin tummansinistä Nallea, lankaa meni vajaa 300 grammaa ja suosituspuikkoja 3 1/2 mm.

    Slipoveri rupesi etenemään vasta sitten, kun ryhdyin tekemään sen rinnalla pitsineuletta. Niillä oli hyvä vaikutus toisiinsa. Sileän neuleen tympiessä pääsin siirtymään pitsiin ja päinvastoin. Nythän on kovin onnellinen olo, kun mieltiettyni sai haluamansa, mutta prosessi oli rankka koska se ei edennyt ja toinen niin kovasti odotti

    Kaiken kaikkiaan noita slimmejä mieten neuleohjeita on saatavilla todella niukasti. Yksikään ei ole vielä kävellyt minua vastaan. Voi osin johtua siitä, että teini-ikäisten neuleohjeet ovat asusteita lukuunottamatta aika harvassa!? Niukkalinjaisuus tuntuu kuitenkin olevan enemmänkin nuorten suosiossa. Jostakin luonnonoikusta johtuen meistä molemmat ovat jääneet tuonne niukkojen linjojen aikaan, vaikka teinivuosista on jo reilusti 10 vuotta.

    Hulluinta tässä projektissa on se, että nähtyäni kevään lankavärivalikoiman, olisin valmis aloittamaan uuden slipoverin jollakin ihanalla värillä (esim. oranssilla), mutta ehkä nyt kuitenkin vielä mietin toiseen kertaan, sillä projekteja on kyllä jonossa riittämiin.

Eilen siis valmistui luonnonvalkoinen pitsi poncho, 7 veljestä langasta. Olin siitä haaveillut jo pitkään, mutta joulun lahjakiireet ja tilatut työt menivät edelle. Työ oli juuri sitä mitä toivoin. Hiukkasen vaativampi pitsinsä takia, mutta se eteni kuitenkin joutuisasti, eikä vaatinut laskemista kaiken aikaa. Ohje oli hyvä. Ponchosta tuli oikean kokoinen, eikä ohjetta tarvinnut muokata työn edetessä. Ohje löytyi Novitan syksy 05- lehdestä, malli 48 (vanhan roosan värisenä). Siitäkin huolimatta, että pitsi lähti sujumaan, onnistuin ajatuksissani tekemään virheen, jonka huomasin vasta 10 cm:ä myöhemmin. Siispä pääsin myös purkamaan. Onneksi kuitenkin purin, sillä nyt voin olla uuteen vaatekappaleeseeni täysin tyytyväinen ja se ehtii vielä lämmittääkin tänä talvena.

    Tuossa viime syksyn Novita- lehdessä oli muutenkin poikkeuksellisen paljon innostusta herättäviä ohjeita. Ja nyt nähtyäni tämän kevään värit, täytynee niistä ainakin yksi vielä toteuttaa.

Pitsisen Ponchon valmistumisen myötä ryhdyn siis raportoimaan saavutuksistani. Kuten nimestä voi jo todeta, tämä neulominen on minulle terapiaa - mielen rauhoittamista, jonkun todellisen valmiiksi saattamista, mutta kyllä lopputuloksetkin mieltä lämmittävät. Ja kaikkein eniten lämmittää jos onnistun tekemään jotakin sellaista, joka löytää tiensä teini-ikäisten siskojeni käyttövaatevaatevarastoon.

    Kävin viime viikolla Novitan lankatehtaalla Lauttasaaressa lankaostoksilla ja siitä lankamäärästä voi päätellä, että jatkoa tulisi seurata, vaikka en olympialaisiin pääsekään osallistumaan, kun olen menossa Torinoon paikanpäälle seuraamaan taitoluistelua.