Tapasin joitakin viikkoja sitten aivan hurmaavan pienen neidin ja ajattelin, että voisin tehdä hänelle pienet prinsessasukat. Sellaiset, pikkuiset, kun tulevat niin nopeasti. Ullassa oli niihin hyvä mallikin ( Pitsiset sydänsukat ). Tosin ei minulla ollut minkään näköistä käsitystä lapsen jalan koosta, joten arpomiseksihan se meni jo alkumetreillä. Ajattelin muokata kokoa käyttämällä suurempia puikkoja, mutta välttyisin laskemiselta.

53361.jpg

    Nopeastihan se ensimmäinen sukka valmistuikin. Tiimalasikantapään kanssa edelleen samat ongelmat eli vasemman reunan reikä. Tosin toisen sukan kohdalla selvisi mistä se johtuu ja seuraavalla kerralla osaan kokeilla muutamia uusia konsteja. Toinenkin sukka eteni mukavasti lähes kärkikavennuksiin saakka, jolloin rupesin mittailemaan sukkia keskenään ja jouduin toteamaan varsien olevan selkeästi eri mittaiset. En tiedä kuinka se on mahdollista, kun minulla oli selkeä ohjekin, mutta niin vain oli. Tarkempi tarkastelu paljasti myös toisen tyytymättömyyden aiheen. En ollut tyytyväinen jälkeen, koska olin käyttänyt liian isoja puikkoja. Siltä istumalta purin sitten molemat sukat ja siirsin nämä pienen neidin sukkasuunnitelmat jonnekin tuonne joulun tienoille.

    Johtunee muista kiireistä ja väsymyksestä, mutta neulomiseni on ollut viime aikoina voittopuolisesti purkamista. Joten projektini etenevät hitaanlaisesti. Lisäksi olen päättänyt, etten erästä tuliaisprojektia lukuunottamatta aloita uusia projekteja, ennen kun alkaa syntyä jotakin valmistakin vaihteeksi.