Nyt on sitten yksi ylimääräinen hiha. Tein laskelmat, mittasin neuletiheyden ja käytin silmukka merkkejä. Silti hiha on liian kapea. Neuletiheys on tihentynyt, vaikka puikot ja lanka on sama ja olen miltei varma, että neulojakin...

149194.jpg

    Ei auta muu, kuin aloittaa hiha alusta. Ainakaan toistaiseksi en pura tuota valmista hihaa. Lankaa on ainakin laskelmien mukaan riitämiin, vaikka jätän tuon hihan purkamatta. Siitä saa vaikka yhteen sopivan laukun. Väritystä muutan hiukan. Nyt kun se on mahdollista. Olisi kai ollut liian raidallinen, kun ei tule tämän raitafriikin käyttöön. Ja teen hihat pyöriöön asti pyöröpuikolla. Nyt alkaa tulla ihan tosissaan kiirekin.

    Tällaiset takaiskut eivät ole mitenkään omiaan pitäytymään päätöksessä tehdä keskeneräiset valmiiksi. Eilen tosin sain ommeltua hyvän matkaa eteenpäin kesämekkoa, joka on ollut tekeillä kaksi vuotta. Kohat aletaan olla siinä pisteessä, että tarvitaan tekemisen ilon palautus projekti. Jotakin ihan mielettömän hauskaa. Onko kennelläkään ideoita?