Lapsuuteni joulujen keskeisiin hahmoihin kuului Ninni-Nuttunen (Nuttunen on mielestäni Mauri Kunnaksen hahmo), joka on Joulupukin apulainen. Hän nitkuttelee (=neuloo) vaatteita nukeille ja lapsille. Ihmettelin jo lapsena miten aikaansaava ja taitava tuo Nuttunen oli. Ninni-Nuttunen tuli uudelleen mieleeni eilen, kun kokoonnuimme kolmen neulojaystävän voimin neulomaan.

75467.jpg

    Yhteisvoimin järjestimme meille tuhdin iltapalan "jokainen tuo jotakin"- periaatteella. Teemme etukäteen jotakin makeaa, jotakin suolaista ja mausteeksi jotakin yllättävää. Tällainen neuleilta on kyllä yksi parhaista tavoista viettää synkkeneviä syysiltoja. Neulominen on sangen mukavaa yksinäänkin, mutta kyllä jaettu ilo on kaksinkertainen. Ja yhdessä ne pulmatkin ratkeavat helpommin. On siis syntynyt riemastuttava "salaseura", johon kuuluminen on etuoikeus. Tämän kertaisen kokoontumisen ehdotonta antia oli riemastuttava matka pitsineuleen ihmeelliseen maailmaan.