226134.jpg226141.jpg

    Olen todella tyytyväinen tähän lopputulokseen. Ohje Moda 04/05, malli 44 oli selkeä ja hyvä, vaikka ehdinkin vähän manailla hihojen suun mitotusta, kun hätäisesti silmäilin valmistuneita hihojani. Erityisen ilahduttavaa on, ettärimpsut neulotaan, eikä virkata. Rimpsujen malli on manio ja sitä tulee varmasti käytettyä jatkossakin. Hihojen levennykset tehtiin tavalla, jolla en aikaisemmin ole niitä tehnyt. Epäilin sniitäkin aluksi kovasti, mutta ne osoittautuivat ihan toimiviksi. Paita oli Pikkuprinsessalle vielä iso, kuten suunnittelinkin. Se on 80 cm- koko. Suosituslangan ja käyttämäni langan paksuusero oli juuri yhden koon verran, joten silmukkamäärät otin 70 cm:n koosta.

226137.jpg226140.jpg

    Lanka on The Cotton Gardenin Violaa. Pinkkiä kului 67 g, valkoista 43 g ja vihreää 26 g. Käytin 3 mm:n puikkoja. Kolmeja erilaisia paidan eri osiin. vartalo-osan tein hihansuihin asti pyöröllä, yläosan suorilla puikoilla ja hihat uusilla ebenpuisilla sukkapuikoillani. Napit löytyivät varastoistani. Aikamoinen tuuri, että sattuivat olemaan noin sopivat ja juuri 4 kappaletta.

226142.jpg226153.jpg

    Pienten neuleita on niin mukava tehdä, koska ne ovat pikkuruisia ja valmistuvat nopeasti. Raitojen kohdalla aina vähän manailen sitä päättelyn määrää, mutta kuitenkin aina päädyn tekmään raitoja. Tässäkin neuleessa kuljetin lankoja niin pitkään kuin mahdollista katkaisematta ja silti päättelyyn tuntui tuhrautuvan lähes eniten aikaa.

226135.jpg226158.jpg

    Paidan vastaanotto oli todella ilahduttava. Paita oli juuri niin mieleinen, kun olin toivonut sen olevan.