260142.jpg

Apupuput ovat kutkutelleet minun luovuuttani ja "tuunaus" vain kovenee. Kun neiti sai niin herttaisen mekon sydämineen kaikkineen, niin herran asu alkoi tuntua aika valjulta. Näin syntyi ajatus lappuhaalareista. Lappu on kiinni vyötäröltä ja henskelit on kiinnitetty selkäpuolelle vyötäröön. Ja ei kai lappuhaalarit ole lappuhaalarit ilman taskuja?

260144.jpg260146.jpg

Herra on valmistettu 7 Novitan 7 Veljestä- langasta, 4 mm:n sukkapuikoilla. Apupupu valmistuu päällisin puolin kahdessa illassa ja sen lisäksi vähän vielä korstelua ja pynttäystä. Yhtään lankaa minun ei ole vielä tarvinnut pupuhin hankkia. Näin ovat hylätyksi tulleet langanloput saaneet uuden todella mielekkään elämän. Apupupu on minun neulontaurani ehdottomasti paras jämälankojen käyttömalli. Langan menekistä minulla ei ole tarkkaa käsitystä, koska neulontamenetelmäni ei mahdollista tyhjän pupun punnitesmista. Täytän kädet neuloessa.

260154.jpg

Neiti Apupupu on neulottu kaksinkertaisesta Novitan Nallesta ja Woolista 4 mm:n puikoilla. Tästä neidistä tuli todella napakka. Mekon mallia korjasin tälle toiselle neidille sen verran, että tein helman kaksinkertaisella silmukkamäärllä puolitoistakertaisen sijaan. Neuloin myös oikean kerroksen helmaan nurjien kerrosten jälkeen. Raitasukkahousut pitänevät pintansa vielä seuraavassakin polvessa. Suunnitteilla on kolmiraitasukkahousut.

260148.jpg

Apupuput auttoivat minua ratkaisemaan myös joululahjaongelman sellaisten ihmisten kohdalta, joilla on jo kaikkea ja joita hyväntahtoinen ajatus ilahduttaa kaikkein eniten. On ollut jo vuosia mahdollisuus joulukorttien lähettämisen sijaan tehdä lähjoitus hyväntekeväisyyteen ja siitä tässä minunkin ideassani on periaatteessa kysymys. Neulon näille ihmisille "nimikkopuput", jotka sitten kuvaan ennen niiden lähettämistä. Teen kuvasta kauniin kortin ja kerron, että olen tehnyt ja lähettänyt kyseisen Apupupun hänen puolestaan tukemaan isoa tai pikkuihmistä hädän keskellä.