309086.jpg

Halusin tehdä isälleni lahjaksi huovutetut lapaset, koska ne olisivat lämpöiset jokasään pyöräilijälle. Päätin siis antaa neulehuovutukselle vielä yhden mahdollisuuden. Ostin Pirtin kehräämön Hahtuvalankaa, koska Ullasta löytyy sellaisille käsineille ohje. Jo tässä kohdassa olin kuitenkin mennyt metsään. Lanka oli väärää siis Hahtuvalankaa, eikä hahtuvaa. Lapsten teko oli jäänyt niin viime tinkaan, ettei ollut mahdollista enää vaihtaa lankaa. Epätoivoisesti koitin netistä metsästää tietoa tuon "väärän" langan käytöksestä tuloksetta, joten ryhdyin vain soveltamaan. Sen tiedon perusteella, että tämä lanka on nelinkertaista verrattuna Hahtuvaan. Lapaset valmituivat joutuisasti, vaikka olivatkin valtavat suuret. Aika suuri on isän käsikin...

323881.jpg

    Laitoin valmiit jättilapset ( leveys 20 cm, korkeus 40 cm ja paino 207 g) koneesen 1 1/2 tunnin ohjelmaan 40 asteeseen. Siitäpä nämä tumppuset eivät juurikaan hätkähtäneet, joten panokset kovenivat 2 1/2 tunnin ohjelmaan ja 60:n asteeseen, joilloin lapaset huopuivat saman verran kuin Hatuva eli leveydestä 20 % ja pituudesta 30%. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoitti, että lapaset jäivät patakintaiksi. Sellaiset onneksi oli Ukkini joululahjalistalla, joten Pukinkonttiin ne päätyivät kuitenkin.

323879.jpg

Mieluiset tuntuivat nuo suuret tumppuset olevan, vaikkakin saivat vaihtaa identiteettiä vielä kerran. Ukkini on innokas kalastaja talvellakin ja hän totesi, että tuollaiset suuret tumppuset ovat mitä parhaimmat lämmittelykäsineet kalareissuilla verkkojen selvittelyn välissä.

    Onko tämä neulehuovuttaminen todella näin vaikeaa vai voiko lopputulosta vähän paremmin ennustaa, jos välineet ovat oikeat? Joutuuko Hahtuvankin kanssa säätämään näin runsaasti ja silti tekemään kompromissejä? Isä nimittäin edelleen tarvitsisi ne huopaiset käsineet.