323885.jpg

Pikkusisko esitti jo alkusyksystä toivee musta-valkoraitaisista sormikkaista, joista on sormet poikki. Myöhemmin vielä tarkensin raitojen rakennetta. Raitojen tuli jatkua samanlaisina halki koko käsineiden, ei esimerkiksi sormet vuorotellen yksivärisinä mustina ja valkoisina. Ja olihan nämä Seeprat mieluiset joulupaketista paljastuttuaan.

323882.jpg323883.jpg

Silmukkamäärät tarkistin Novitan kevään 2006 nuorisoliitteen sormikkaiden ohjeesta. Lankana käytin Novitan 7 Veljestä, jota kului kaikkiaan 54 grammaa ja neuloin 4 mm:n bambusukkapuikoilla. Tosin toisen käsineen loppuun saattamiseksi jouduin hankkimaan ebenpuiset sukkapuikot, koska en päässyt hakemaan kotiin unohtuneita puikkoja. Onneksi Vihreä Vyyhti sattui ohikulkumatkalle. Aikaa taisi kulua viitisen tuntia. Harkitsen tauon pitämistä sormellisten hansikkaiden teossa. Näprääminen alkoi kyllästyttää aika lailla. Tosin Mielitietty toivoo kevääksi taas uusia sormikkaita.