357027.jpg

Innostuin tästä uudesta rimpsutekniikasta. Vaikutti siltä, että näyttävä, rimpsuinen huivi syntyy nopeasti. Minunkin täytyi siis saada tästä uudesta villityksestä oma osani. Tarjolla sattui vielä olemaan suunnitelmiini hyvin sopiva vihreä vaihtoehto. Niinpä ostin 150 grammaa Onlinen Solo- lankaa jo alkusyksystä. Ajattelin kokeilla huivin tekoa joululahjoja silmällä pitäen. Aloitin huivia muutamaankin kertaan Modan 5/2006 ohjeen mukaan. Tekeminen ei vaan luistanut. Joululahjasuunnitelmat tämän langan osalta jäivät suunnitelmiksi ja lankakerätkin saivat odottaa vuoroaan uuden vuoden puolelle.

357030.jpg

Lopulta huivi syntyi nopeasti, mutta tekeminen tuntui silti takkuiselta. Ohjeen mukaan 100 grammasta tulee jo riittävä huivi. Minusta se olisi jäänyt aika töpöksi. Tosin tein huivistani kaksi silmukkaa ohjehuivia leveämmän. Puikkoina käytin ohjeen mukaan 4 mm:n puikkoja, tietysti niitä eebenpuisia. Huivista tuli oikein kiva asuste. Ei se paljonkaan lämmitä, mutta asusteena se palvelee mainiosti. Vihreä settini on siis nähnyt päivän valon ja jää odottamaan käsineitä ja päähinettä.