479440.jpg

Nämäkin sukat kuuluvat sukkaiskujen sarjaan. Tämä Ystäväni on itsekin ryhtynyt neulomaan, mutta lähinnä lapasia. Jotenkin  se sai minut kuitenkin empimään sukkien antamista ja isku ei onnistunut siitä johtuen aivan täydellisesti. tarkoitus oli lähettää yllätyspaketti Joensuun suuntaan, mutta arki laittoi sen verran kapuloita rattaisiin, että Ystävä ehti pääkaupunkiin ennen kuin minä postiin.
    Yleensä värien valinta on minulle helppoa. Tässä tapauksessa en edelleenkään ole varma Ystäväni väreistä. Toisaalta hän on oranssi ja keltainen, voisi olla myös turkoosi. No, entä harmaa vai ruskeako? Kyllä hän tuntui sukista ilahtuvan. Kesäinenhän noiden sukkien tunnelma on. Tosin polvipituiset sukat ovat kyllä todellinen pessimistin kesävaruste. Enkä missään nimessä toivo tulevasta kesästä noille sukille sopivaa. Toisaalta, onhan ristiriidoissa aina jotakin viehättävääkin.

479443.jpg

Paksumpi Onlinen Supersocke on ihanaa lankaa. Ja värikartta on lumoava. Ostin lankaa kaksi 150 g:n kerää. Toisesta sinisemmästä kerästä tulee sukat minulle itselleni. Niistä ei taida tulla aivan polvipituisia, sillä tarve on suurempi puolen pohkeen sukille. Pessimistin sukkiin kului kolmea grammaa vaille 150 g eli käytännössä koko kerä, sillä solmun kohdalla värjäyksessä oli jotakin kummallista, jonka poistin kerästä. Sukat on neulottu 4 mm:n bambupuikoilla, kärjestä alkaen omalla mallilla. Ensimmäistä vartta jouduin jatkamaan molemmat sukat valmiiksi saatuani, koska en punnituksista huolimatta uskaltanut tehdä siitä kerralla tarpeeksi pitkää.
    Ihanat sukat niistä tuli. Ne taatusti lämmittävät jälkoja lähes polviin saakka, mutta toivottavasti ne lämmittävät myös Ystäväni mieltä.