556005.jpg

Seuraavan parin vuoden aikana edessä on 30- vuotissynttäreidensarja. Tämä sarja alkoi kaverin yllätyssynttäreillä Berliinissä noin kuukausi sitten. Sitä seurasi upea mahdollisuus muistaa ystävää, joka on pitänyt tähän asti matalaa profiilia merkkipäiviensä suhteen.
    Tämä ystävä on minusta vahvasti ja kiistattomasti raikas sekä reipas punaisen ja valkoisen yhdistelmä. Mikä olisikaan parempi lahaj kuin koru, kun joku on tuon suuren virstanptylvään saavuttanut. Niinpä minä punoin ja taivuttelin. Ja tuollainen koristushan tarvitsee arvoisensa kääreen, joten puikot ja langat esille helmien kaveriksi. Lisäksi haluan siirtyä mahdollisuuksien mukaan kestävänkehityksen kääreisiin.

556064.jpg

   Vogue Knittingin Stitchionarystä löysin sopivan mallikerran korupussiin. Helmet lisäsin mallikuvioon intuitiotani seuraten. Kääreessä on 48 s. ja kolme mallikertaa. Mallikerta toistuu vain ns. etupuolella. Lankana on tuttu ja turvallinen Novitan Tennesee ja puikkoin 4 mm:n eebenpuusukkapuikot. Aikaa kääreen valmistukseen kului kaksi tuntia. Olen oikein tyytyväinen tähän pikkuiseen pussukkaan ja tästä tulee varmasti variaatioita kesän aikana.