Tätä takkia on tehty todella hartaasti. Välillä se on muhinut kuukausia omassa limessään. Aloitin siis takin vuosi sitten alkutalvesta ja suunnittelin siitä uutta kevätneuletta. Sellainen, ja hyvä siitä tulikin, mutta vasta seuraavaksi kevääksi.

590414.jpg

Malli on kaunis ja toimiva. Pitsin ansiosta se on todellinen kevätneule. Ei liian kuuma, mutta lämmittää mukavasti. Ja Novita Syksy 2005- lehden, malli 44 on lopulta sitä mitä kuvassa näyttää. Tosin se ei ole hyvän mallin ansiota, vaan sitkeän sinnikkyyteni. Päätin nimittäin tehdä neuleen valmiin mallin mukaan, jotta säästyisin pitsimallikertojen laskemiselta. Ja päädyin siis maksamaan ohjeesta, jossa pitsimallikertojen sovittaminen kehotetaan laskemaan itse. Ja kyseessä on kuitenkin neuleita ammatikseen suunnittelevan ihmisen ohje. Tässä myös syy neuleen UFO:utumiseen. Se seisoi aina hyvän aikaa niissä kohdissa, jotka vaativat laskemista.

590410.jpg

Lanka on Novitan Woolia ja onneksi sitä oli tarpeeksi, vaikka pidensin hihoja 10 cm, sillä tämä ihana lehmuksenvihreä oli vain edellisen kevään sesonkiväri, eikä sitä olisi saanut kaupasta enää lisää. Lankaa kului kaikkiaan 385 g, ja ohjeen suositus oli 400 g. 4 mm:n eebenpuupuikoilla minä tätä nitkuttelin.

590411.jpg590413.jpg

Takki on ollut jo kovassa käytössä ja olen todennut sen todella ihanaksi ja tietysti olen ylpeä tästä saavutuksestani. Etenkin, kun tämä on elämäni ensimmäinen pitsineuletakki. Ohjeen eduksi täytyy kyllä todeta, että reunuksen ohje oli erittäin selkeä ja hyvä. Ohje siis palkitsi sinnikkään tekijänsä loppumetereillä ja mikä parasta tuon reunuksen toteutusta voi soveltaa muuallekin.

590408.jpg

Takissa ei ole muuta kiinnitystä kuin tuo hakaneulalla kiinnittyvä kukka, jonka onneksi ostin jo vuosi sitten, sillä tänä keväänä koristekukkien löytäminen on ollut huomattavasti vaikeampaa. Lopussa kiitos seisoo ja minä lähden tänään pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin.