649725.jpg

Olen oikein tyytyväinen nähin kasseihin. Viiden kassin ompeluun meni yksi sateisempi lauantaipäivä. Tein kolme olkalaukkua lisää Suuren Käsityön 03/04, mallilla 24. Tein noihin kasseihin myös napit itse. Ohjeesta poikkesin sen verran, että tein kassit kaksinkertaisina. Lisäksi tein kolme kauppakassia itse muokkaamallani mallilla. Ukomatonta, että muokkaamastani mallista tuli kertaheitolla hyvä. Hyväksi onneksi muistin, että minulla on muitakin ensimmäisessä virassaan palvelleita kukka- ja perhoskankaita, joista voin tehdä noita kauppakasseja omaankin talouteen.

649727.jpg649729.jpg

Koulumaailmassa aika mukavasti muistetaan kiitellä työkavereita kuluneesta vuodesta, mutta tietyt tahot tuntuvat jäävän toistuvasti vaille kiitoksia. Näin ainakin tulkitsin, kun annoin eräälle ihmiselle tuollaisen kassin ja hänelle nousi kyyneleet silmiin. Minusta se oli aivan luonnollista, että kiitin häntä, koska hänen kanssaan oli kaikkein eniten tekemisissä. Näitä kasseja voisi tehdä viemisvarastoon jonakin sateisena tai kylmänä ja pimeänä päivänä.

649732.jpg

Kesäkorttien aika on alkanut. Nämä kortit lähtivät matkaan kesäkassien kanssa, mutta vielä lisää saan tehdä toivotellakseni tärkeilleni onnellista kesää.