Synttärikausi jatkuu ja omat, suuremmat urakat etenevät hiukkasen hitaammin. Edessä on enää yksi vauvan nuttu ja synttärilahja. Sitten helpottaa hetkeksi ja voin keskittyä suurempien projektien loppuun saattamiseen. Haaveilua ja käsityölehtien selaamista on kyllä tullut tänä lähipiirin synttärikautenakin harrastettua. Se on niin mukavaa ja antoisaa. Minusta parempaa kuin shoppailu.

45531.jpg

    Tämä huivi valmistui nuorelle neidille syntymäpäivälahjaksi viime torstaina (2.3.2006) ja synttäreitä vietettiin eilen. Lahja oli mieluinen ja Pirpana keksi heti huiville monta eri käyttötapaa. Ja ensimmäistä kertaa ilmaisi arvostuksensa käsillätehtyä kohtaan.


    Lankana oli pulmallinen Palma, joka ei lopulta ollut ollenkaan niin pulmallinen. Idea virkata huivi pylväistä ja ketjusilmukoita löytyi syksyn 2005 Novitasta, mutta muuntelin mallia langalle ja tarkoitukselleni sopivaksi. Käytin 6 mm koukkua ja lankaa kului 177 g. Huivi oli nopea tekoinen ja valmistui viime aikojen bussi sekä lentomatkoilla. Arvioin, että aikaa olisi mennyt kuutisen tuntia.

    Hapsutuksen jälkeen huivissa tuntui olevan niin paljon irtohaivenia, että päätin pestä sen vielä ennen pakettiin laittamista. Langallehan suositellaan käsipesua, mutta pesin huivin koneessa hienopesuohjelmalla 40 asteessa. Ja huivi oli aivan entisensä pesun jälkeen. Se kuivui ennätysvauhtia ja oli odotettua aikaisemmin valmis pakettiin pantavaksi. Pelkäsin sen menettävän unelmankaltaista olemustaan, mutta niinkään ei käynyt. Tuohon unelmaan olisi itsekin ollut mukava kääriytyä.